Eilen sitten rupesi tapahtumaan. Gou kieltäytyi jo aamusta lähtien syömisestä ja pentulaatikosta poistumisesta, väkisin sain sen raahata pika-pissille.
Kello 20 sitten syntyi pieni blaffa-poika ja puoli toista tuntia myöhemmin sille syntyi sisko.
Nämä kaksi synnytettyään Gou oli sitä mieltä, että jo riittää eikä tehnyt elettäkään synnyttääkseen lisää ipanoita, mutten voinut uskoa todeksi että niitä olisi vain kaksi. Niinpä neljä tuntia nartun syntymän jälkeen pakkasin Goun ja pennut autoon ja ajoin Hartolaan päivystävälle eläinlääkärille, ja hänen avustuksellaan saimme neljän aikoihin pojan-körilään syntymään ja 25 minuuttia myöhemmin luikahti vielä narttupentukin maailmaan.
Neljä oli siis totaali saldo ja heidän kotkotuksistaan saa lukea lisää pentublogista.